Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

Kirjoitan yhteiskunnasta, Helsingistä, pätkätöistä, järjestöistä, harrastuksista, vihreästä politiikasta, epäoikeudenmukaisuuksista ja maailmasta sekä kaupunkikuhinasta. Olen helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja valtiotieteilijöiden liiton puheenjohtaja.

13.01.2010 - 08:41


Palveluverkkotyöryhmällä oli monia suuria ongelmia. Suurin niistä oli se, että tavoitetta ei määritelty siellä yhdessä tarpeeksi selkeästi. Vihreiden ryhmä lähti hakemaan pitemmän aikavälin työkaluja, metodia, jolla palvelut vastaisivat eri alueiden tarpeisiin ja olisivat eri puolilla kaupunkia tasapuolisesti kaikkien saatavilla. Pitäisi määritellä kriteerejä, ja hallintokuntien avuksi poikkihallinnollisia työkaluja. Lisäksi painotimme yhteisiä tavoitteita: tilojen yhteiskäyttöä, tehokkaampaa käyttöä ja
tilakustannusten hallittavuutta.

Luulenpa, ettei edes Pajunenkaan ihan tilannut tällaista lopputulosta: virkamiesporukka kaivoi kaikki hallintokunnissa ikinä esillä olleet lakkautuskohteet ja laativat
epämääräisen säästölistan. Jota poliitikot eivät todellakaan olleet tilanneet. Kaiken hyvän päälle se on aivan kammottava lista: sisältää jo toteutettuja toimenpiteitä,
lautakuntien moneen kertaan mahdottomaksi toteamia ja suorastaan älyttömyyksiä. En tiedä, ketä tässä on loppujen lopuksi kampitettu: virkamiehet Pajusta vai meitä politiikkoja.

Vihreiden alkuperäinen tavoite on edelleen mielestäni järkevä. Esimerkiksi opetusviraston kapasiteettilaskelmista näkee valitettavan tosiseikan: toisilla alueilla on ylimääräistä laskennallista kapasiteettia ja toisilla alueilla vajetta. Sehän tarkoittaa sitä, että tasapuolisuus ei toteudu ja tasaavia toimenpiteitä pitäisi tehdä. Ne alueet, joilla on vajetta, kärsivät tilapuutteesta, vaikka toisilla alueilla on ylimäärää.

Helppoahan se ei, koska kyse on hajallaan olevista tiloista, yksi ylimääräinen huone siellä ja toinen täällä. Silti ratkaisuja pitäisi miettiä, sillä epäsuhtaa alueiden
välillä on.

Yhteiskäytön korostamisen idea on siinä, että ehkä jos työväenopisto käyttäisi koulutilaa iltaisin, työväenopiston käytössä olevaa tilaa voitaisiin supistaa.

Minusta alkuperäinen ajatuksemme siitä, että palveluverkko pitää olla elävä ja muuttuva ja tasapuolinen, on edelleen järkevä. Vaikka tämä Pajusen lista on floppi, ja siihen on
syytäkin ottaa etäisyyttä, ei se minusta poista ryhmän alkuperäisen tavoitteen tärkeyttä. Palveluverkkoa on tarkasteltava säännöllisesti.
 

Pekka Ahonen kirjoitti 13.01.2010 - 13:12
Mietittäessä Vihreiden kannattamia (mahdollisia) leikkauksia palveluihin täytyy pitää mielessä, että Vihreitä eivät kaikkien äänestäjien äänet kiinnosta. Kannattaa kohdistaa leikkaukset niille alueille, jossa ei ole Vihreille kelpaavia ääniä. Sillä tavalla vaalien äänienansaintalogiikka kärsii ja huononnetaan vain "liian huonojen" ihmisten palveluita.

Tämä on hieman sarkastinen kommentti Vihreiden elitistisyyteen kyllästyneeltä äänestäjältä. Sinä tuskin olet pahin ollenkaan, mutta oletpahan tutuin.

Pekka
Pekka Ahonen kirjoitti 13.01.2010 - 13:13
Siis: äänienansaintalogiikka EI kärsi. Olin liian kiukkuinen kirjoittaessani;-)
tpyyluoma kirjoitti 13.01.2010 - 16:09
Tulee väistämättä mieleen että onko järjestely jossa Tilakeskus perii vuokraa virastoilta ylipäänsä järkevä, eli onko luotu keskitetty järjestelmä jota ei voi johtaa? Kaikki tähän asiaan liittyvät pulmat on nähdäkseni kytköksissä tuohon järjestelyyn.

Voisi olla vaikka niinkin että esimerkiksi koulukiinteistöt olisivat pääsääntöisesti opetusviraston "omaisuutta", ja niistä mahdolliset saatavat vuokratulot viraston tuloja. Väitän että liikuntasaleissa ei olisi tämän jälkeen tyhjiä vuoroja. Tilakeskuksen rooli taas tällöin olisi hallinnoida yhteisiä kiinteistöjä, joista perittäisiin vuokraa, ja virastot voisivat halutessaan "myydä" sille tarpeettomaksi kokemansa tilat.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code